Kim Hankyul ja Minna Kangasmaa ovat toisen nordiSKulptur-näyttelyn taiteilijat. Näyttely on Pohjoismaisen kulttuuripisteeen ja Suomen Kuvaveistäjäliiton yhteistyö ja se on esillä 4.9.- 27.9.2020 Galleria Sculptorissa Helsingissä. Annika Bergvik-Forsander, taiteen vanhempi asiantuntija Pohjoismaisessa kulttuuripisteessä haastattelu taiteilijat, toukokuussa 2020 tulevasta näyttelystä.
Tuleva näyttelysi on Norjan ja Suomen Kuvanveistäjäliittojen yhteishanke, joka toteutetaan yhteistyössä Pohjoismaisen kulttuuripisteen kanssa. Mikä on ollut taiteilijoiden ammattiliittojen rooli tähänastisella urallasi? Onko ammattiliitoilla mielestäsi edelleen merkitystä taiteilijoille, ja jos niin millaista?
Kim: Taiteilijoiden ammattiliitot ovat auttaneet minua löytämään tiedot, joita tarvitsen voidakseni jatkaa työskentelyä itsenäisenä taiteilijana. Liitoilta saa tietoa uusista työtilaisuuksista sekä käytännön apua taloudellisten ja oikeudellisten ongelmatilanteiden ratkomiseen. Liittojen avulla itsenäiset taiteilijat voivat oppia perusteet uransa varhaisessa vaiheessa ja mahdollisesti jopa suojautua epäoikeudenmukaisilta sopimuksilta.
Minna: Näen Suomen Kuvanveistäjäliiton ensisijaisesti ammatillisena yhteisönä, jonka rooli on muuttuva. Sen merkitys on vaihdellut taiteilijaurani aikana. Taiteilijana olen mukana muissakin yhteisöissä työni kautta, mutta mielestäni on tärkeää, että taiteilijoilla on omia ammatillisia yhdistyksiä. Ne heijastavat taiteilijan asemaa ja taiteellisen työskentelyn edellytyksiä ja pystyvät reagoimaan laajempiin yhteiskunnallisiin muutoksiin, jotka ulottuvat myös yksittäiseen taiteilijaan.
Millainen on suhteesi suomalaiseen ja/tai norjalaiseen nykytaiteeseen ja -taiteilijoihin?
Kim: Minulla ei ole juuri minkäänlaista suhdetta suomalaiseen nykytaiteeseen ja -taiteilijoihin. Odotan innolla voivani kehittää sitä.
Minna: Olen kiinnostunut suurten taidekeskusten ulkopuolella syntyvästä taiteesta ja seuraan Norjan nykytaiteen kenttää. Olen työskennellyt Pohjoismaisissa symposiumeissa Islannissa, joissa olen tutustunut norjalaisiin taiteilijoihin. Tämä näyttely on minulle kuitenkin ensimmäinen yhteistyö.
Voitko kertoa meille jotain hankkeesta ja teoksista, joita näemme tulevassa NordiSkulptur-näyttelyssäsi Galleria Sculptorissa Helsingissä?
Kim: Teokseni nimi on The Temple of the Golden Pavilion. Teos oli esillä Bergen Kunsthallissa vuonna 2019, ja sitä muokataan parhaillaan Galleria Sculptorin tilaan paremmin sopivaksi. Teos syntyi Mishima Yukion samannimisen kirjan pohjalta. Kirjassa ihmisen fyysisen todellisuuden ja täydellisen kauneuden ihannekuvan välinen erittäin herkkä jännite kuvaillaan nuoresta papista kertovan tarinan avulla. Kirjan päähenkilö päättää lopulta sytyttää tuleen temppelin, jossa hänen oli tarkoitus asua aikuiseksi vartuttuaan. Kirja oli kirjoitettu niin hyvin, että tarina vaikutti minuun syvästi. Halusin tehdä siitä omalla kielelläni mukaelman, jossa ääni, liike ja visuaaliset elementit toimivat yhdessä. Halusin pitää tekstin alkuperäisen paatoksen mahdollisimman koskemattomana, ja toivon, että se on koettavissa galleriassa. Näyttelyssä on esillä useita ääniveistoksia, joissa arkiset esineet tuottavat tulen ääntä.
Minna: Näyttelyyn tulee esille teos Scream of the Butterfly II. Teoksen keskeisenä materiaalina on silkki, joka on ihmisen kehittämän teknologian ja ei-inhimillisen olennon yhteistoiminnan tuloksena syntynyt hybridi. Silkkikuitua tuottaa vain muutama hyönteislaji, joista yksi on mulperi- eli silkkiperhonen (Bombyx mori).
Teoksen taustalla on kaaosteorian niin kutsuttu perhosefekti, jossa pienillä muutoksilla on suuria vaikutuksia. Ihmisen toimien on havaittu aiheuttavan vastaavanlaisia ilmiöitä ekosysteemeille. Esimerkkinä tästä on silkkiperhonen, joka on vaikuttanut ihmisten yhteiskuntaan yli 5000 vuoden ajan. Vaikutukset ovat ulottuneet niin talouteen kuin politiikkaan ja teknologiaankin. Pitkässä aikaperspektiivissä silkkiperhonen voidaan nähdä jopa nykymuotoisen tietoyhteiskunnan välillisenä synnyttäjänä.
Kieli on ihmiselle tärkeä tiedon välittämisen muoto. Tähän kytkeytyy ajatus ihmisymmärryksen kielellisestä perustasta. Tarttolainen semiootikko Riin Magnus kirjoittaa ihmisestä olentona, jota kukaan ei puhuttele. Ihmisistä on tullut sekä viestiensä lähettäjiä että niiden vastaanottajia, sillä ihminen on menettänyt kommunikaatioyhteyden ei-inhimilliseen maailmaan – eli muihin eliöihin. Olen rekonstruoinut teokseen silkkiperhosen kuvitteellisen huudon. Mietin millainen silkkiperhosen huuto olisi, jos se pystyisi huutamaan. Lopulta nauhoitin oman huutoni. Se on kunnianosoitus silkkiperhoselle, joka on tehnyt pitkän monituhatvuotisen palvelutyön ihmiselle.
Mikä rohkaisi sinua aloittamaan näiden teosten tekemisen, ja mikä on ominaista luovalle työskentelyprosessillesi?
Kim: Minulla oli halu tuottaa tulen ääniä jo ennen tämän kirjan lukemista. Halusin saada aikaan äänen, mutten tiennyt millä. Oli oikea-aikainen sattuma, että satuin löytämään tämän kirjan, jonka kautta sain laajentaa käsitystäni tulesta. Kirja antoi minulle vihjeitä alkuun pääsemiseksi kuvailemalla tulen ääntä monipuolisesti. Yksi epämääräinen suunnitelma ja yksi erinomainen kirja mahdollistivat hankkeen toteuttamisen. Työprosessilleni on ominaista varmaankin se, että olen erittäin huono lyijykynäpiirustuksissa. Teen mieluummin piirroksia kolmiulotteisista esineistä tai äänitallenteista.
Minna: Scream of the Butterfly II liittyy vuodesta 2008 työstämääni teossarjaan Systema naturae, jossa tarkastelen ihmisen, yhteiskunnan ja luonnon välisiä vuorovaikutussuhteita ja niiden potentiaalia synnyttää sekä tuhoa että edistystä. 1700-luvulla ruotsalainen luonnontutkija Carl von Linné sijoitti taksonomiseen järjestelmäänsä ihmisen yhdeksi lajiksi kädellisten lahkoon. Lajinimen perään hän lisäsi kehotuksen ”Nosce te ipsum”, ”Tunne itsesi”. Tähän kehotukseen pohjaten teen teoksia, joissa empatialla on ratkaiseva asema.
Elämme tällä hetkellä epävarmoja aikoja keskellä pandemiaa, ilmastokriisiä, kulttuurin ja taiteen rahoituksen leikkauksia, sananvapautta uhkaavia poliittisia asialistoja jne. Miten uskot näiden asioiden vaikuttavan taiteilijoiden rooliin tulevaisuudessa?
Kim: Vaikka tiedotusvälineet näyttävät tuovan monipuolisesti esiin vaihtoehtoisia näyttelymuotoja, koen itsenäisten taiteilijoiden taloudellisen vakauden olevan vaarassa koronaviruspandemian vuoksi. Luulen, että selviytymisen edellytysten puntarointi on taiteilijoiden ikuinen tehtävä. Mietin, käsitetäänkö taiteilijoiden rooli tämän ajan jälkeen poliittisempana ja sellaisena, että sillä on suorempi yhteys yhteiskunnallisten vähemmistöjen elinoloihin. Mietin myös, elämmekö nyt aikakautta, jota tulevaisuuden ihmiset kutsuvat avantgardeksi.
Minna: Luulen, että taiteilijoiden osallistuminen yhteiskuntaan lisääntyy, ja monialainen dialogi vahvistuu. Taiteilijalle tulee sen myötä monenlaisia rooleja.
