Vuoden 2021 ensimmäinen Norden 0–30 -päätöskokous

Norden 0–30 -tukiohjelman vuoden 2021 ensimmäinen päätöskokous järjestettiin 9. huhtikuuta 2021. Viime vuoden tapaan asiantuntijaryhmä kokoontui verkossa.

Vuoden ensimmäiselle hakukierrokselle tuli yhteensä 18 hakemusta ja haen tuen määrä oli yhteensä 351 238 euroa. Asiantuntijaryhmä myönsi tukea yhdeksälle hakemukselle. Hakemusten määrä oli hieman matalampi verrattuna aikaan ennen pandemiaa.

Kaikissa hakemuksissa mainittiin koronapandemian aiheuttamat seuraukset hankesuunnitelmille. Myös tällä hakukierroksella suurin osa hakemuksista koski hankkeita joko kulttuurin tai yhteiskunnan saralta.

Myönnettyjen apurahojen joukossa oli esimerkiksi Nordliga broar -hanke (Pohjoiset sillat). Hanke pyrkii edistämään nuorisojärjestöjen kykyä tarttua toiminnassaan yhteiskunnan polarisoitumiseen liittyviin kysymyksiin. Hanke toteutetaan vuoden 2021 aikana ja siihen osallistuu nuoria sekä Pohjoismaista että Baltian maista. Hankkeen puitteissa toteutetaan työpaja ja seminaari, jossa toteutetaan filmi ja ohjekirja.

Tukiohjelman toinen hakukierros on käynnistynyt jo 6. huhtikuuta. Haku sulkeutuu 6. toukokuuta klo 15.59 Suomen aikaa.

Suunnitteletko hakemusta? Muista, että meihin kannattaa ottaa yhteyttä hyvissä ajoin ja keskustella hakemuksesta.