Verkostotukea myönnettiin 19 projektille

10.04.2019

Useiden taidemuotojen yhdistäminen näkyi trendinä verkostotuen vuoden 2019 ensimmäisellä hakukierroksella. Pohjoismainen kulttuuripiste sai yhteensä 66 hakemusta, joista 26 koski pitkäkestoista verkostotukea ja 40 lyhytkestoista verkostotukea. Tukea sai tällä kertaa kuusi pitkäkestoista hanketta ja 13 lyhytkestoista verkostohanketta, ja hankkeista jopa 11 ilmoitti työskentelevänsä poikkitaiteellisesti. Yhteensä myönnettiin 666 519 euroa.

Yksi lyhytkestoista verkostotukea saaneista hankkeista oli Nordic Arts & Health Research Network, joka yhdistää taiteen terveysalan kysymyksiin ja pyrkii käynnistämään uudenlaista yhteistyötä tutkijoiden, ammattitaiteilijoiden, taiteilijatutkijoiden ja kouluttajien välille taiteen ja terveyden alalla Pohjoismaissa.

Pitkäkestoista verkostotukea saaneiden hankkeiden joukossa on kirjallisuusprojekti Network of the Literary Organizations of the Baltic Countries, jonka päätavoite on saada aikaan kolmen Baltian maan kirjallisuusjärjestöjen välille säännöllistä yhteydenpitoa. Verkosto haluaa kannustaa kirjallisuuden alan kokemustenvaihtoa sekä liikkuvuutta maiden välillä ja lisäksi edistää kirjallisuuden kääntämistä, kouluttaa uusia kääntäjiä ja jakaa maiden välillä kokemuksia kirjallisuuteen liittyvistä kysymyksistä.

Verkostotuki mahdollistaa ammattitaiteilijoiden sekä kulttuurityöntekijöiden välisiä yhteistyöjaksoja sekä ajatusten ja osaamisen vaihtoa Pohjoismaissa ja Baltian maissa. Se on osa Pohjoismaiden ja Baltian maiden kulttuurialan liikkuvuusohjelmaa, joka keskittyy edistämään yhteistyötä ammattilaisten välillä sekä lisäämään kiinnostusta maiden taiteeseen ja kulttuuriin.

Lyhytkestoisen verkostotuen seuraava hakuaika alkaa 26. elokuuta. Pitkäkestoista verkostotukea voi hakea vain kerran vuodessa.

Entä mitä verkostotuella saadaan aikaiseksi? Lue verkostotuen vaikutuksista tehty raportti Effects of Network Funding (Pohjoismainen kulttuuripiste 2019).

Pohjoismaisen kulttuuri­keskuksen eväste­käytännöt

Mitä evästeet ovat?

Kuten melkein kaikkien ammattimaisten verkkosivustojen yleisenä käytäntönä on, tämäkin sivusto käyttää evästeitä, jotka ovat pieniä tietokoneellesi ladattavia käyttökokemustasi parantavia tiedostoja. Tällä sivulla kerrotaan, millaista tietoa ne keräävät, miten tietoa käytetään ja miksi nämä evästeet joskus joudutaan tallentamaan. Kerromme myös, kuinka evästeiden tallentamisen voi estää. Tämä voi kuitenkin heikentää sivuston joidenkin osien toimivuutta.

Lisää yleistietoa evästeitä löytyy http-evästeistä kertovasta Wikipedia-artikkelista. (https://en.wikipedia.org/wiki/HTTP_cookie)

Miten käytämme evästeitä?

Käytämme evästeitä monista syistä, joista kerrotaan yksityiskohtaisemmin alla. Valitettavasti useimmiten ei ole olemassa mitään teknisen standardin tarjoamaa mahdollisuutta evästeiden käytön estämiseksi ilman, että sivuston toimivuus ja ominaisuudet, jotka evästeet saavat aikaan, kokonaan häviäisivät. On suositeltavaa, että sallit evästeiden käytön, ellet ole varma, edellyttääkö käyttämäsi palvelu evästeiden käyttöä vai ei.

Käyttämämme evästeet

Jotta kokemuksesi sivustollamme olisi mahdollisimman hyvä, tarjoamme käytettävyyttä, joka perustuu mieltymyksiisi siitä miten sivusto toimii kun sinä käytät sitä. Muistaaksemme sinua miellyttävät valinnat, meidän on käytettävä evästeitä, joiden avulla tieto löytyy aina, kun käytät sivua. Evästeiden käyttö vaikuttaa vaikkapa siihen, näytetäänkö tervetulotoivotus etusivulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Joissakin erikoistapauksissa käytämme myös joidenkin luotettavien kolmansien osapuolten evästeitä. Seuraavassa kappaleessa kerrotaan yksityiskohtaisesti, mitä kolmansien osapuolten evästeitä voit kohdata tällä sivustolla.

Tämä sivusto käyttää Google Analytics -seurantaohjelmaa, joka on verkon laajimmalle levinnein ja luotetuin seurantaohjelma. Se auttaa meitä ymmärtämään, miten käytät sivustoa ja miten voisimme parantaa käyttökokemustasi. Evästeet jäljittävät tietoa siitä, kuinka kauan olet sivustolla ja millä sivuilla käyt, jotta voimme jatkossakin tuottaa kiinnostavaa sisältöä.

Lisätietoa Google Analytics -seurantaohjelman evästeistä löydät sivulta Google Analytics. (https://www.google.com/analytics/)

Käytämme sivustoillamme myös sosiaalisen median kuvakkeita, joiden avulla voit olla yhteydessä sosiaaliseen mediaan. Jotta nämä toimisivat, eri sosiaalisen median sivustot käyttävät sivustollamme evästeitä, mahdollisesti parantaakseen profiiliasi omalla sivustollaan tai jakaakseen eri tarkoituksiin keräämäänsä tietoa tietosuojakäytäntöjensä mukaisesti.

Evästeiden käytön estäminen

Voit estää evästeiden käytön muuttamalla selaimesi asetuksia (etsi selaimeltasi apua tämän tekemiseen).

Ota huomioon, että evästeiden käytön estäminen vaikuttaa sivustomme ja monien muiden sivustojen käytettävyyteen. Evästeiden käytön estäminen aiheuttaa yleensä myös joidenkin toimintojen ja ominaisuuksien häviämisen sivustolta. Siksi on suositeltavaa, ettet estä evästeiden käyttöä.

Lisätietoa

Toivottavasti ylläoleva selvensi evästeisiin liittyviä asioita. Kuten mainittu, jos et ole varma evästeiden tarpeellisuudesta, on yleensä turvallisempaa sallia evästeiden käyttö. Ne voivat vaikuttaa käyttämäsi sivuston ominaisuuksiin.

Jos sinulla on kysyttävää tai kommentoitavaa, ota yhteyttä. (https://www.nordiskkulturkontakt.org/en/contact-us/)

Tämä evästekäytäntöteksti on luotu CookiePolicyGenerator.com-sivuston avulla.