Matkatukea 105 taiteilijalle

Kuva: Arttu Merimaa (puheenjohtaja, FI), Kirstin Helgadóttir (FO), Marit Eikemo (NO), Orri Huginn Ágústsson (IS), Janne Krogh Hansen (DK), Egīls Šēfers (LV)

Pohjoismaiden ja Baltian maiden kulttuurialan liikkuvuusohjelmasta on jaettu tämän vuoden ensimmäiset liikkuvuustuet. Hakemuksia tuli yhteensä 619, ja asiantuntijaryhmä myönsi tukea 105 hakijalle kokouksessaan Helsingissä tällä viikolla. Haettu tukisumma oli 973 800 euroa ja myönnetty summa 136 790 euroa.

Myöntöprosentti (hakemusten määrä suhteessa myöntöpäätösten määrään) oli 17 %. Asiantuntijaryhmän uusi puheenjohtaja Arttu Merimaa toteaakin, että monet hyvät hakemukset jäivät ilman rahoitusta. Hän on silti tyytyväinen siihen, että ryhmä saattoi myöntää liikkuvuustukea paitsi hakijoiden tavanomaiseen tuotanto- ja näyttelytoimintaan muissa maissa myös matkoihin, joita tehdään nimenomaan verkostoitumis- ja kehitystarkoituksessa.

– Moni muukin hakija olisi ansainnut tukea, sillä hakijakunta oli hyvin monipuolinen. Suurempien maiden väliset matkat olivat hakemuksissa hyvin edustettuna, mutta monet pohjoismaalaiset haluavat matkustaa myös esimerkiksi Viroon, Latviaan ja Liettuaan, joissa järjestetään paljon kiinnostavia tapahtumia, Arttu Merimaa sanoo.

Merimaa ja hänen kollegansa liikkuvuustuen asiantuntijaryhmässä on valittu kaudeksi 2024–2026. Asiantuntijoiden maantieteellinen jakautuminen ja monipuolinen asiantuntemus taide- ja kulttuurikentältä tukevat arviointityön laajapohjaisuutta.

– Alueen ammattitaiteilijat ovat ahtaalla varsinkin maissa, joissa kulttuuriin kohdistuu kansallisen tason leikkauksia. Ammattimainen toiminta edellyttää työolosuhteiden turvaamista ja sitä, että muut sektorit voivat tarjota tukea ja näkökulmia kulttuurialan liiketoimintamallien kehittämiseen, Arttu Merimaa sanoo.

– Yhteiskunnan tasolla toivoisin, että nähtävillä olisi myönteinen suuntaus, jossa taidetta ja taiteellista työtä esitellään ja arvostetaan yhä enemmän myös yhteiskunnallisen kehityksen itseisarvona, Merimaa toteaa.

Liikkuvuustuki on osa Pohjoismaiden ja Baltian maiden kulttuurialan liikkuvuusohjelmaa. Liikkuvuustuella on kolme vuotuista hakukierrosta, kaksi keväällä ja yksi syksyllä. Haun seuraava määräaika on 31. maaliskuuta 2024, ja hakukierros on avoin hakemuksille, jotka koskevat toukokuun lopussa tai myöhemmin alkavaa toimintaa.  

Katso hakukierroksen kaikki tuensaajat!