Vaaliaamiainen: allting, Islannin parlamentti 2021

Syyskuun 25. päivä islantilaiset suuntaavat vaaliuurnille äänestämään 63 kansanedustajaa parlamenttiinsa alltingiin. Nämä vaalit ovat erityisen jännittävät, sillä mielipidemittausten mukaan jopa yhdeksän puoluetta saattaisi saada edustajansa parlamenttiin, useat niistä 10–12 prosentin äänisaaliilla.

 

Viime vaalit johtivat hyvin ainutlaatuisen koalitiohallituksen syntyyn: hallituksen muodostivat pääministeri Katrín Jakobsdóttirin luotsaama Vihreä vasemmisto yhdessä Itsenäisyyspuolueen ja Edistyspuolueen kanssa. Mitä tämänkertaiset vaalit merkitsevät Suomelle ja Pohjoismaille?

Mukana keskustelemassa kutkuttavan jännittävien vaalien tuloksista ovat seuraavat kutsuvieraat:

  • Auðunn Atlason, Islannin Suomen suurlähettiläs
  • Áslaug Hersteinsdóttir-Hölttä, FM
  • Tri Lars Lundsten, islantilaisen Akureyrin yliopiston tutkija.

Tavalliseen tapaan keskustelua johtaa Helsingin yliopiston Pohjoismaiden tutkimuksen keskuksen apulaisprofessori Johan Strang.

Aamiaistarjoilu alkaa klo 8.00. Ilmoittaudu mukaan viimeistään 26.9.

Tervetuloa – tai ”Velkominn”, kuten islanniksi sanotaan!

Tulevat tapahtumat

Kaikki tapahtumat