Näkymä­töntä kuvitta­massa: moni­muotoisuus ja moni­kulttuurisuus kuva­kirjoissa

Kirjabanaani purjehtii banaanilaivalla jolla on kirja purjeena.

Miten kuvakirjat voivat auttaa lapsia ymmärtämään monimuotoisuutta maailmassa, omassa maassa ja yhteiskunnassa?

Kuvittaja, filosofian maisteri ja vuoden 2021 Rudolf Koivu -palkinnon voittaja Maria Sann tarkastelee seminaarissa omaa henkilöhistoriaansa. Sann muutti Venäjältä Suomeen vuonna 1993 ja pyrkii tuotannossaan luomaan uusia ilmaisutapoja ilman stereotyyppisiä visuaalisia keinoja.

Etana Editionsin perustaja, kustantaja Jenni Erkintalo kertoo puolestaan, miten syntyy monitasoinen kuvakirja. Se puhuttelee lukijaa, herättää tunteita, kysymyksiä ja muistoja ja voi myös luoda muistoja, tukea humanismia ja lisätä ymmärrystä ympäröivästä maailmasta.

Seminaarin jälkeen järjestetään näyttelynavajaiset, joissa nähdään Pohjoismaisen kulttuuripisteen viimesyksyisen kuvituskilpailun finalistit ja loppukilpailuun päässeet työt. Kilpailussa etsittiin tunnushahmoa lukuharrastusta edistävälle Pohjoismainen kirja-ahmatti -hankkeelle.

Seminaarin kieli on englanti

 

Ohjelma

15.00 Pohjoismainen kulttuuripiste, tervehdyssanat.

15.05 Maria Sann, kuvittaja: Monikulttuurisuus voi olla myös näkymätöntä.

Vuoden 2021 Rudolf Koivu -palkinnon voittaja Maria Sann tarkastelee henkilökohtaista historiaansa Venäjältä vuonna 1993 muuttaneena siirtolaisena. Neuvostoliitossa syntyneenä suomenruotsalaisena hänen henkilökohtainen historiansa valaisee kokemusta siitä, millaista on kuulua vähemmistöön vähemmistön sisällä. Maria käsittelee maahanmuuttajakokemusta, jonka taustalla ei ole ilmeistä näkyvää erilaisuutta. Hän kertoo, miten näkymätöntä psykologista erilaisuuden kokemusta on mahdollista ilmaista kuvitusten kautta ilman stereotyyppisiä visuaalisia etnisyyden ilmentymiä tai kansallisen identiteetin aineellisia objekteja.

15.50 Jenni Erkintalo, kustantaja: Lasten kuvakirjat − erityinen soveltavan taiteen muoto.

Etana Editions on palkittu kuvakirjojen kustantaja. Viimeisen seitsemän vuoden aikana Etana Editions on julkaissut yli 60 kirjaa ja järjestänyt kymmeniä suunnittelu- ja tarinankerrontapajoja lapsille. Työskentelemme Suomen eturivin kuvittajien, kirjailijoiden ja visuaalisten tarinankertojien kanssa. Uskomme kirjoihin, joissa kuvitus ja teksti käsi kädessä luovat mukaansatempaavan lukukokemuksen. Tällaiset kirjat syntyvät työprosessin kautta, jossa kirjoittajat, kustannustoimittajat, suunnittelijat työskentelevät yhdessä huomioiden kirjan loppukäyttäjän lapsilukijan. Kuvakirjat ovatkin näin ollen soveltavaa taidetta. Niiden tavoitteena on puhua lukijalle, herättää tunteita, kysymyksiä ja muistoja sekä luoda uusia muistoja yhteisten lukukokemusten kautta. Kustantajana meidän tehtävämme on luoda silta taiteilijan ja lukijan välille, auttaa tekijöitä kiteyttämään ajatuksensa, miten heidän viestinsä saavuttaa lukijan.

16.35 Kysymyksiä ja keskustelua – moderaattori: Jaana Pesonen

16.50 Seminaari päättyy

17.00 Näyttelyn avajaiset kirjastossa