Linda Åkerberg: Expedition Sverige ja muita seikkailuja

Linda Åkerberg på The Pacific Crest Trail -polulla.

Vuonna 2021 ilmestynyt kirja ”Expedition Sverige” käsittelee Linda Åkerbergin seikkailuja Ruotsin halki. Samalla kuullaan siitä, miten maa sen luonto ovat kehittyneet nykyiselleen. Åkerberg vieraili Ruotsin kaikissa 25 maakunnassa ja sai siitä hyvästä myöhemmin Årets Äventyrare -palkinnon. 

Linda Åkerberg aloitti uransa freelance-valokuvaajana mutta jätti turvallisen elämän Tukholmassa ja suuntasi Yhdysvaltoihin tavoitteenaan vaeltaa Meksikon ja Kanadan välinen Pacific Crest Trail -vaellusreitti, jolla on pituutta 4 265 kilometriä. Sittemmin seikkailut ovat seuranneet toistaan ja Linda on vieraillut maailman joka kolkassa.

Vuonna 2019 Linda Åkerberg päätti lopettaa onnen etsimisen ulkomailta ja seikkailla sen sijaan kotikentällä. Neljän kuukauden aikana hän vaelsi, pyöräili ja meloi läpi Ruotsin aina etelän Smygehukista pohjoiseen Kolmen valtakunnan rajapyykille.

Linda Åkerberg vierailee Pohjoismaisessa kulttuuripisteessä ja kertoo seikkailustaan sekä siitä, miten hän päätyi vaeltajanoviisista yhdeksi Ruotsin kuuluisimmista seikkailijoista vain muutamassa vuodessa.

Tulevat tapahtumat

Kaikki tapahtumat