Elokuvailta: The Vasulka Effect (Islanti, 2019)

”The Vasulka Effect” on dokumentti, joka kuvaa videotaiteen pioneerina tunnettua taiteilijaparia Steina ja Woody Vašulkaa.

Steina on Islannista, kun taas Woody syntyi Tšekkoslovakiassa. He aloittivat videotaiteen teon 1960-luvun lopussa asuessaan ja työskennellessään New Yorkissa. Siellä he muun muassa perustivat The Kitchen -teatterin. Heitä on kutsuttu ”videotaiteen isovanhemmiksi”, mutta taidemaailma on osittain unohtanut heidät.

Pariskunta tuskailee tyynen humoristisesti talouden ja teostensa oikeuksien kanssa ja pohtii arkistonsa luovuttamista jälkipolville. Elokuvan kuluessa tapaamme parin eri puolilla maailmaa, ja lopulta tie vie takaisin Islantiin, jossa he saavat tunnustusta Islannin kansallisgallerian videotaidepanostuksen myötä. Elokuva valottaa pariskunnan mittavaa tuotantoa ja auttaa ymmärtämään, millainen vaikutus videoformaatilla on ollut taiteeseen ja yhteiskuntaan 1960-luvulta meidän päiviimme saakka. Elokuvan on ohjannut Hrafnhildur Gunnarsdóttir.

 

Kesto: 85 min
Kieli: englanti ja islanti
Tekstitys: englanti
Ikäraja: K7