Elokuva ja tanssi: Martha & Niki (Ruotsi, 2016) intro: Flow Mo Crew’n Focus & Hatsolo (Suomi)

14.11.2019 19:00

Kaisaniemenkatu 9, Helsinki, Suomi

Kieli: Englanti, ruotsi

Elokuvassa seurataan kahta ruotsalaista, jotka tavoittelevat hiphopin maailmanmestaruutta maailman suurimpiin katutanssikilpailuihin kuuluvassa Pariisin Juste Debout’ssa. Elokuva käsittelee kaipuuta ja unelmia sekä oman tien löytämistä. Päähenkilöiden rakkaus tanssiin ja toisiinsa on vahvaa, mutta ystävyys joutuu myös koetukselle.

Tunnelmaan virittäytymiseksi aloitamme elokuvaillan tanssi-introlla, josta vastaavat Flow Mo Crew’n Focus & Hatsolo (Suomi). Illan elokuva on osa kollektiiviseen luomistyöhön keskittyvää syksyn elokuvasarjaa. Tilaisuudessa on luvassa myös Focus & Hatsolon lyhyt haastattelu.

Tora Mkandawire Mårtens (s. 1978) on toiminut still-kuvaajana media- ja taidemaailmassa. Mårtens valmistui Tukholman Dramatiikan instituutista vuonna 2007. Hän on ohjannut ja tuottanut lukuisia dokumentteja, jotka ovat olleet ehdolla Berliinin kultaisen ja hopeisen karhun sekä saksalaisten ja ranskalaisten elokuvapalkintojen saajaksi. Vuonna 2016 valmistunut Martha & Niki on hänen viimeisin elokuvansa.

Helsinkiläinen Flow Mo Crew on Suomen menestynein katutanssiryhmä ja kuusinkertainen breakdancen suomenmestari. Vuonna 2002 perustetun pioneeriryhmän jäsenet ovat kiertäneet maailmaa vuosia kilpailemassa, esiintymässä ja tuomaroimassa katutanssin suurimpia kilpailuja ja opettamassa työpajoja. Flow Mo nosti suomalaisen katutanssin maailman tietoisuuteen 2000-luvun alussa, ja ryhmän omaperäinen tyyli on vaikuttanut katutanssijoihin ympäri maailmaa. Flow Mo Crew’n merkittävimpiin kilpailusaavutuksiin kuuluu New Yorkin suurimman breakdance-kilpailun, Rock Steady Crew Anniversaryn, voitto vuonna 2006.

 

Jussi ”Focus” Sirviö & Johannes ”Hatsolo” Hattunen ovat todellinen dynamic duo, joka on luotsannut ryhmää menestyksestä toiseen. He ovat kilpailleet yhdessä eri puolilla maailmaa ja voittaneet muun muassa katutanssin Circle Kingz -maailmanmestaruuden kolme kertaa. He olivat myös mukana perustamassa helsinkiläistä Saiffa – Flow Mo Dance Schoolia. Tanssin lisäksi miehet toimivat nykyisin tuomareina ja ohjaajina sekä pitävät motivaatioluentoja.

 

Elokuva

Kielet: ruotsi,

tekstitetty englanniksi

Pituus: 97 min

Tapahtuma Facebookissa

Pohjoismaisen kulttuuri­keskuksen eväste­käytännöt

Mitä evästeet ovat?

Kuten melkein kaikkien ammattimaisten verkkosivustojen yleisenä käytäntönä on, tämäkin sivusto käyttää evästeitä, jotka ovat pieniä tietokoneellesi ladattavia käyttökokemustasi parantavia tiedostoja. Tällä sivulla kerrotaan, millaista tietoa ne keräävät, miten tietoa käytetään ja miksi nämä evästeet joskus joudutaan tallentamaan. Kerromme myös, kuinka evästeiden tallentamisen voi estää. Tämä voi kuitenkin heikentää sivuston joidenkin osien toimivuutta.

Lisää yleistietoa evästeitä löytyy http-evästeistä kertovasta Wikipedia-artikkelista. (https://en.wikipedia.org/wiki/HTTP_cookie)

Miten käytämme evästeitä?

Käytämme evästeitä monista syistä, joista kerrotaan yksityiskohtaisemmin alla. Valitettavasti useimmiten ei ole olemassa mitään teknisen standardin tarjoamaa mahdollisuutta evästeiden käytön estämiseksi ilman, että sivuston toimivuus ja ominaisuudet, jotka evästeet saavat aikaan, kokonaan häviäisivät. On suositeltavaa, että sallit evästeiden käytön, ellet ole varma, edellyttääkö käyttämäsi palvelu evästeiden käyttöä vai ei.

Käyttämämme evästeet

Jotta kokemuksesi sivustollamme olisi mahdollisimman hyvä, tarjoamme käytettävyyttä, joka perustuu mieltymyksiisi siitä miten sivusto toimii kun sinä käytät sitä. Muistaaksemme sinua miellyttävät valinnat, meidän on käytettävä evästeitä, joiden avulla tieto löytyy aina, kun käytät sivua. Evästeiden käyttö vaikuttaa vaikkapa siihen, näytetäänkö tervetulotoivotus etusivulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Joissakin erikoistapauksissa käytämme myös joidenkin luotettavien kolmansien osapuolten evästeitä. Seuraavassa kappaleessa kerrotaan yksityiskohtaisesti, mitä kolmansien osapuolten evästeitä voit kohdata tällä sivustolla.

Tämä sivusto käyttää Google Analytics -seurantaohjelmaa, joka on verkon laajimmalle levinnein ja luotetuin seurantaohjelma. Se auttaa meitä ymmärtämään, miten käytät sivustoa ja miten voisimme parantaa käyttökokemustasi. Evästeet jäljittävät tietoa siitä, kuinka kauan olet sivustolla ja millä sivuilla käyt, jotta voimme jatkossakin tuottaa kiinnostavaa sisältöä.

Lisätietoa Google Analytics -seurantaohjelman evästeistä löydät sivulta Google Analytics. (https://www.google.com/analytics/)

Käytämme sivustoillamme myös sosiaalisen median kuvakkeita, joiden avulla voit olla yhteydessä sosiaaliseen mediaan. Jotta nämä toimisivat, eri sosiaalisen median sivustot käyttävät sivustollamme evästeitä, mahdollisesti parantaakseen profiiliasi omalla sivustollaan tai jakaakseen eri tarkoituksiin keräämäänsä tietoa tietosuojakäytäntöjensä mukaisesti.

Evästeiden käytön estäminen

Voit estää evästeiden käytön muuttamalla selaimesi asetuksia (etsi selaimeltasi apua tämän tekemiseen).

Ota huomioon, että evästeiden käytön estäminen vaikuttaa sivustomme ja monien muiden sivustojen käytettävyyteen. Evästeiden käytön estäminen aiheuttaa yleensä myös joidenkin toimintojen ja ominaisuuksien häviämisen sivustolta. Siksi on suositeltavaa, ettet estä evästeiden käyttöä.

Lisätietoa

Toivottavasti ylläoleva selvensi evästeisiin liittyviä asioita. Kuten mainittu, jos et ole varma evästeiden tarpeellisuudesta, on yleensä turvallisempaa sallia evästeiden käyttö. Ne voivat vaikuttaa käyttämäsi sivuston ominaisuuksiin.

Jos sinulla on kysyttävää tai kommentoitavaa, ota yhteyttä. (https://www.nordiskkulturkontakt.org/en/contact-us/)

Tämä evästekäytäntöteksti on luotu CookiePolicyGenerator.com-sivuston avulla.