Taikaa etsimässä – ehdotus Islannin tasavallan uudeksi perustuslaiksi

”Tässä valossa otamme käyttöön uuden perustuslain, maan korkeimman lain, kaikkien noudatettavaksi. Kaikille yhdenvertaisin mahdollisuuksin.”

 

Taiteilijat Libia Castro & Ólafur Ólafsson kutsuivat koolle säveltäjiä, muusikoita, järjestöjä, aktivisteja ja kansalaisia luomaan moniäänisen musiikillisen ja taiteellisen esityksen nostaakseen esille Islannin uuden perustuslakiehdotuksen kaikki 114 pykälää vuodelta 2011.

Islannin perustuslain historia on pohjoismaisen kolonialismin värittämä, koska se otettiin käyttöön Islannin yhä ollessa Tanskan alaisuudessa. Islannin itsenäistyessä vuonna 1944 Tanskan vuodelta 1849 peräisin olevasta perustuslaista tuli myös Islannin perustuslaki, muutamin Islannin valtion johtoa koskevin lisäyksin. Tämän jälkeen perustuslakiin ei ole tehty muutoksia lukuisista yrityksistä huolimatta.

Uusi perustuslaki kirjoitettiin vuoden 2008 poliittisen ja taloudellisen kriisin seurauksena, Islannin kansan vaatimuksesta. Sen päätavoitteena oli luoda oikeudenmukaisempi ja demokraattisempi yhteiskunta. Hankkeen innovatiivinen ja demokraattinen ote keräsi kansainvälistä huomiota. Lokakuun 20. päivänä vuonna 2012 lakiehdotus sai kansalaisäänestyksessä vahvan kannatuksen. Siitä huolimatta sitä ei vielä ole käsitelty Islannin parlamentissa.

Kahdeksan vuotta myöhemmin Libia & Ólafur ja Magic-yhteisö valjastivat taiteen voiman ja taian välittämään yleisön vaatimukset uudesta perustuslaista, mikä koetaan yhä tärkeäksi. Tapahtuma järjestettiin lokakuun 3. päivänä 2020 Reykjavikin taidemuseo Hafnarhúsiðissa. Sen järjestäjinä toimivat Cycle Music and Art Festival ja Reykjavik Arts Festival.

 

Osallistujalista ja lisätietoa:
Cycle Music and Art Festivalin verkkosivuilta