Pohjoiset alueet näkyvästi esillä Kulttuuri- ja taideohjelmassa

Tre personer klädda i vitt med svarta ögonmålningar tittar in i kameran.

Vahva pohjoisten alueiden painotus näkyy Kulttuuri- ja taideohjelman vuoden ensimmäisellä hakukierroksella myönnetyistä tuista. Tukea jaettiin kaikkiaan 33 hankkeelle 7 000–100 000 euron suuruisina apurahoina. Hakemuksia saatiin yhteensä 207, joten tuettujen hankkeiden osuus ylsi 16 prosenttiin.

Puheenjohtaja Auri Ahola on tyytyväinen Kulttuuri- ja taideohjelman asiantuntijaryhmän ensimmäiseen päätöskokoukseen.

Auri Ahola i gul tröja med en ljusröd husvägg i bakgrunden.

– Oikein mukava ryhmä, jonka yhteistyö toimii. Edustamme myös monia eri taiteenaloja ja maantieteellisiä alueita, toteaa Ahola, jolla on takanaan 19-vuotinen tanssijanura ja joka lisäksi toimii saamelaiskulttuurin läänintaiteilijana Suomen Taiteen edistämiskeskuksen (TAIKE) toimeksiannosta.

Monien muiden asiantuntijaryhmän jäsenten tapaan myös Ahola on kotoisin arktiselta alueelta. Arktista on painotettu ja painotetaan Kulttuuri- ja taideohjelman hauissa viime ja kuluvana vuonna.

– Arktisille hankkeille varattua erityistä rahoitusosuutta ei tarvinnut kokouksessa edes käsitellä, sillä hankkeet olivat niin korkeatasoisia, että pohjoiset alueet painottuivat automaattisesti, Ahola kertoo.

Moninaisuus laadun takeena

Kulttuuri- ja taideohjelman asiantuntijat arvioivat kaikkia hankkeita, eivätkä ainoastaan oman taiteenalansa hankkeita. Auri Aholan mielestä tämä takaa arvioinnin korkean laadun.

– Kokeneet taiteilijat ja kulttuurialan toimijat kykenevät näkemään taiteen laajemmasta näkökulmasta. Vahva hanke koskettaa yli rajojen. Arvioinnissa on etua myös siitä, että edustamme niin monia eri maantieteellisiä alueita. Lisää näkökulmaa tuo sekin, ettei kukaan meistä ole kotoisin minkään maan pääkaupunkiseudulta, Ahola sanoo. 

Pohjoismainen ulottuvuus otetaan arvioinnissa aina huomioon, ja Ahola on iloinen siitä, että vaatimus täyttyy hakemuksissa vaivattomasti sekä suuren luovuuden ja innovatiivisen ajattelun keinoin. Ahola korostaa, että vaikka hakemusten arvioinnissa otetaan huomioon myös kestävä kehitys, tasa-arvo sekä lasten oikeuksien ja nuorten näkökulma, taiteellinen vapaus on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää.

– Vahvimmissa hakemuksissa ansiot puhuvat puolestaan ja hakukriteerien täyttymistä tuodaan esiin ilman väkinäisyyden tuntua. Niissä hakemuksissa, joiden idea ei kanna aivan loppuun asti, kriteerit voivat sen sijaan joskus tuntua päälleliimatuilta.

Uudet näkökulmat keskeisiä

Asiantuntijaryhmä painotti erityisesti hankkeiden kykyä herättää tunteita tai avata silmät uusille näkökulmille. Yksi tällainen hanke oli The Nordic Beasts -ryhmän tanssiteatteriesitys ”Waiting for the bad thing to happen”, jossa pohditaan ihmisten tahtoa vaikuttaa asioihin ja poistua näyttävästi ja arvokkaasti (”go out with a BANG”), vaikka maailmanloppu vaanisi nurkan takana. Hankkeessa tuodaan esiin kestävän kehityksen teemoja, mutta näkökulma käännetään päälaelleen tuoreella ja rohkealla tavalla. 

– Kaikkien hakukriteerien täyttymistä tärkeämpää on hankkeen taiteellinen ydin. Mikä on se innovatiivinen elementti, joka hyödyttää pohjoismaista kulttuurikenttää? Taiteellinen vapaus on kaikkein tärkeintä – ja myös anarkistinen hanke voisi herättää mielenkiintomme, Auri Ahola sanoo.

Muita tuettuja hankkeita olivat muun muassa seuraavat:

  • Lost and Found Productions -teatteriyhtiön black metal -esitys ”Witch Club Satan”, musiikin ja teatterin kohtaaminen teoksessa ”Bloodmother”
  • Jordens Hus -yhdistyksen yleisöä osallistava ”Jordsans”-kokonaisinstallaatio, joka kutsuu vierailijat aistimaan Pohjolan maaperää sisältä ja ulkoa
  • ”Southnord”, joka on sqCircle-studion hiljattain perustama foorumi afropohjoismaisille taiteilijoille
  • Haaparannan kaupunginkirjaston taidehanke ”Horizont”, jossa yleisö voi luoda virtuaalisessa tilassa graffititaidetta taiteilijoiden tekemien taideteosten päälle.

Kaikissa hankkeissa on yhteistyökumppaneita kolmesta tai useammasta Pohjoismaasta.

Kaksi hakukierrosta vuodessa 

Kulttuuri- ja taideohjelma tukee pohjoismaista yhteistyötä taiteen ja kulttuurin alalla. Tukea voi hakea hankkeelle, jolla on taiteellista tai kulttuurista arvoa ja joka edistää Pohjoismaiden monipuolisuutta ja kestävyyttä.

Hakemusten suuren määrän vuoksi hakijoille ei vastata henkilökohtaisesti. Hakemusta laatiessasi olet kuitenkin tervetullut ottamaan yhteyttä Pohjoismaisen kulttuuripisteen apurahaneuvojaan. Lisätietoja ohjelman vaatimuksista on Kulttuuri- ja taideohjelman verkkosivulla.

Kulttuuri- ja taideohjelmalla on kaksi vuosittaista hakukierrosta. Seuraava hakukierros käynnistyy 12. elokuuta 2023, ja hakuaika päättyy 12. syyskuuta 2023 klo 15.59.