Liikkuvuustukea myönnettiin 51 hankkeelle

25.10.2019

Liikkuvuustuen vuoden 2019 kolmas hakukierros on nyt tullut päätökseen. Pohjoismainen kulttuuripiste vastaanotti 159 hakemusta ja haetun tuen kokonaismäärä oli 366 280 euroa. Liikkuvuustuen asiantuntijaryhmä päätti myöntää tukea 51 hakijalle matkoihin Pohjoismaiden ja Baltian maiden välillä. Liikkuvuusapurahoina myönnettiin yhteensä 114 840 euroa.

Hakemuksia tuli laajalti kaikilta taiteen aloilta ja monenlaisten aiheiden parista, mutta tanssi oli tällä kertaa erityisen hyvin edustettuna hakemusten joukossa. Tukea sai esimerkiksi islantilainen tanssitaiteilija Lára Stefánsdóttir, joka matkustaa Göteborgiin kehittämään uutta hanketta yhdessä ruotsalaisen Danskompaniet Spinnin kanssa. Tavoitteena on luoda duetto liikkuvuusrajoitteisen, pyörätuolia käyttävän tanssijan kanssa.

Tanskalainen tanssija ja koreografi Maia Sørensen sai apurahan Färsaarille suuntautuvaan matkaan. Hän suunnittelee elokuvatyöpajaa teini-ikäisille, jotka hankkeen kautta saavat mahdollisuuden tarkastella omia reittejään omassa arkipäivän ympäristössä.

Hakijoista voidaan mainita myös duo Niklavs Paegle ja Laila Zarina, jotka matkustavat Latvian Riiasta Norjan Bergeniin osallistuakseen tapahtumaan IN THE LIBRARY. Paegle on arkkitehti ja Zarina on taiteilija ja kuraattori. He tutkivat ja pohtivat yhdessä kirjastojen kulttuuriin ja tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä digitaalisuuden kannalta – spesifi ja erittäin ajankohtainen aihe.

Liikkuvuustuki tarjoaa yksityishenkilöille tai pienille ryhmille mahdollisuuden luoda yhteyksiä Pohjoismaiden ja Baltian maiden välille sekä kehittää tietoa ja osaamista maiden käyttöön. Tukea voidaan käyttää myös taide- ja kulttuurituotantojen esittämiseen sekä Pohjoismaiden ja Baltian taiteeseen ja kulttuuriin kohdistuvan kiinnostuksen lisäämiseen.

Liikkuvuustuki on tarkoitettu ammattitaiteilijoiden ja kulttuurialan ammattilaisten matkoihin ja/tai vierailuihin Pohjoismaissa ja Baltian maissa.

Pohjoismaisen kulttuuri­keskuksen eväste­käytännöt

Mitä evästeet ovat?

Kuten melkein kaikkien ammattimaisten verkkosivustojen yleisenä käytäntönä on, tämäkin sivusto käyttää evästeitä, jotka ovat pieniä tietokoneellesi ladattavia käyttökokemustasi parantavia tiedostoja. Tällä sivulla kerrotaan, millaista tietoa ne keräävät, miten tietoa käytetään ja miksi nämä evästeet joskus joudutaan tallentamaan. Kerromme myös, kuinka evästeiden tallentamisen voi estää. Tämä voi kuitenkin heikentää sivuston joidenkin osien toimivuutta.

Lisää yleistietoa evästeitä löytyy http-evästeistä kertovasta Wikipedia-artikkelista. (https://en.wikipedia.org/wiki/HTTP_cookie)

Miten käytämme evästeitä?

Käytämme evästeitä monista syistä, joista kerrotaan yksityiskohtaisemmin alla. Valitettavasti useimmiten ei ole olemassa mitään teknisen standardin tarjoamaa mahdollisuutta evästeiden käytön estämiseksi ilman, että sivuston toimivuus ja ominaisuudet, jotka evästeet saavat aikaan, kokonaan häviäisivät. On suositeltavaa, että sallit evästeiden käytön, ellet ole varma, edellyttääkö käyttämäsi palvelu evästeiden käyttöä vai ei.

Käyttämämme evästeet

Jotta kokemuksesi sivustollamme olisi mahdollisimman hyvä, tarjoamme käytettävyyttä, joka perustuu mieltymyksiisi siitä miten sivusto toimii kun sinä käytät sitä. Muistaaksemme sinua miellyttävät valinnat, meidän on käytettävä evästeitä, joiden avulla tieto löytyy aina, kun käytät sivua. Evästeiden käyttö vaikuttaa vaikkapa siihen, näytetäänkö tervetulotoivotus etusivulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Joissakin erikoistapauksissa käytämme myös joidenkin luotettavien kolmansien osapuolten evästeitä. Seuraavassa kappaleessa kerrotaan yksityiskohtaisesti, mitä kolmansien osapuolten evästeitä voit kohdata tällä sivustolla.

Tämä sivusto käyttää Google Analytics -seurantaohjelmaa, joka on verkon laajimmalle levinnein ja luotetuin seurantaohjelma. Se auttaa meitä ymmärtämään, miten käytät sivustoa ja miten voisimme parantaa käyttökokemustasi. Evästeet jäljittävät tietoa siitä, kuinka kauan olet sivustolla ja millä sivuilla käyt, jotta voimme jatkossakin tuottaa kiinnostavaa sisältöä.

Lisätietoa Google Analytics -seurantaohjelman evästeistä löydät sivulta Google Analytics. (https://www.google.com/analytics/)

Käytämme sivustoillamme myös sosiaalisen median kuvakkeita, joiden avulla voit olla yhteydessä sosiaaliseen mediaan. Jotta nämä toimisivat, eri sosiaalisen median sivustot käyttävät sivustollamme evästeitä, mahdollisesti parantaakseen profiiliasi omalla sivustollaan tai jakaakseen eri tarkoituksiin keräämäänsä tietoa tietosuojakäytäntöjensä mukaisesti.

Evästeiden käytön estäminen

Voit estää evästeiden käytön muuttamalla selaimesi asetuksia (etsi selaimeltasi apua tämän tekemiseen).

Ota huomioon, että evästeiden käytön estäminen vaikuttaa sivustomme ja monien muiden sivustojen käytettävyyteen. Evästeiden käytön estäminen aiheuttaa yleensä myös joidenkin toimintojen ja ominaisuuksien häviämisen sivustolta. Siksi on suositeltavaa, ettet estä evästeiden käyttöä.

Lisätietoa

Toivottavasti ylläoleva selvensi evästeisiin liittyviä asioita. Kuten mainittu, jos et ole varma evästeiden tarpeellisuudesta, on yleensä turvallisempaa sallia evästeiden käyttö. Ne voivat vaikuttaa käyttämäsi sivuston ominaisuuksiin.

Jos sinulla on kysyttävää tai kommentoitavaa, ota yhteyttä. (https://www.nordiskkulturkontakt.org/en/contact-us/)

Tämä evästekäytäntöteksti on luotu CookiePolicyGenerator.com-sivuston avulla.