Kuukauden pohjoismainen elokuva ympäri Suomea syksyn aikana

Tervetuloa jälleen kerran nauttimaan pohjoismaisen elokuvan laajasta kirjosta kerran kuukaudessa syyskuusta joulukuuhun!

Elokuvasarja Kuukauden pohjoismainen elokuva antaa syksyn aikana kymmenen paikkakunnan elokuvanystäville ja koululaisille mahdollisuuden kokea mm. seuraavat elokuvat: Norjalainen The Worst Person in the World, islantilainen Lamb, ruotsalainen Maastamuuttajat – viimeinen kirje kotiin ja tanskalainen Miss Viborg. Meillä on ilo esittää myös pari ajankohtaista dokumenttielokuvaa Grönlannista ja Färsaarilta, jotka tulevat meille Tanskan suurlähetystön kautta. Tarjolla on siis sekä kaupallisessa levityksessä olevia elokuvia että harvinaisempia elokuvia, joita saamme esitykseen eri yhteistyötahojen kautta.

Ohjelmisto vaihtelee paikkakunnittain ja etukäteen ilmoitetuilla koululaisryhmillä on esityksiin vapaa pääsy.

Sarjan järjestää: Walhalla ry, Svenska nu, Pohjola-Norden, Pohjoismainen kulttuuripiste

Yhteistyössä mukana: Svenska veckan, Folktinget, Tanskan suurlähetystö, R&A kiertue

Paikalliset yhteistyökumppanit:

Espoo: Hanasaaren kulttuurikeskus, Svenska nu
Hämeenlinna: Museo Militaria & Bio Rex, Kino Tavast ry
Joensuu: Elokuvateatterikeskus Tapio, Pohjois-Karjalan elokuvayhdistys ry & Pohjola-Norden
Jyväskylä: Kino Aurora, Keski-Suomen elokuvakeskus ry
Kemi: Kinopirtti
Oulu: Elokuvateatteri Studio, Oulun elokuvakeskus
Tampere: Arthouse Cinema Niagara, Pirkanmaan elokuvakeskus
Tornio: Tornionlaakson museo, Pohjola-Norden
Turku: Logomo, Varsinais-Suomen elokuvakeskus
Vasa: Elokuvateatteri Ritz, Elokuvakeskus Botnia

Lue lisää elokuvista sekä näytöksistä walhalla.fi -sivustolta!