Kulttuurielämää verkossa

Suomalainen taidekriitikkoo Helen Korpak pohtii taiteen muotoja verkossa

Kun koronapandemian ensimmäinen aalto jyräsi mukanaan kaikki maailman suunnitelmat ja tapahtumat keväällä 2020, koetin turhautuneena taidekriitikkona haravoida museoiden verkkosivuja jutunaiheiden perässä. Siihen saakka olin rajannut netin yksityisyyden saarekkeeksi, mutta yhtäkkiä valinnanvaraa ei enää ollut: jos halusin kokea taidetta ja harjoittaa ammattiani, ei auttanut kuin kahlata verkkoon. Pulikointia kesti aikansa, kunnes opin uimaan, mutta oikeaan osuminen on yhä vaikeaa. Missä kulkee raja verkon kulttuurielämysten ja ahdistusta tuottavan päämäärättömän surffauksen välillä?

Pari päivää sitten osallistuin Pohjoismaisen kulttuuripisteen suoraan ”Taidetta verkossa” -keskustelusarjaan yhdessä norjalaisten tutkija-kuraattorien Caroline Ugelstadin ja Susanne Østby Sætherin kanssa. Keskustelua hallitsivat väistämättä ensimmäisten lockdown-kuukausien kokemukset pari vuotta sitten. Pidimme näin jälkikäteen ilahduttavana sitä, miten nopeasti instituutiot ja taiteilijat heittäytyivät verkkoon. Pohtimissamme esimerkeissä ei ollut mitään laskelmoivaa tai kyynistä: museoiden Instagram-kokoelmat ja taiteilijoiden kollektiiviset projektit kumpusivat aidosta ja rehellisestä tarpeesta jatkaa elämää kulttuurielämysten parissa, vaikka väki eristäytyi koteihinsa.

Päädyimme siihen, että vaikka taiteen läsnäolo verkossa on vahvistunut, se ei väistämättä saa meitä kuluttamaan digitaalisia taideteoksia. Pikemmin kyse on siitä, että kulttuurielämän horisontti on laajentunut. Internet ei ole tosielämän taide- ja kulttuurielämysten korvaaja, vaan niiden rikastaja. Kyse on mahdollisuudesta valita juuri itselle oikealta tuntuva vaihtoehto. Jos museoiden somekanavien seuranta ei kiinnosta tai jos kuukauden tärkeimmän sarjan tai dokumentin striimaus ei nappaa, silloin on parasta antaa olla. Joskus voi olla hauskempaa lukea ihan vain Wikipediaa, kun istuu bussissa matkalla töihin.

Itse haluan rummuttaa nettikritiikin puolesta. Haparoivan alun jälkeen olen nimittäin todennut näiden kahden vuoden aikana, että parhaat digitaaliset kulttuurielämykset syntyvät kritiikin sisällyttämisestä digirutiiniini. On virkistävää lukea punnittuja mielipiteitä!

Kolme taidekritiikki-vinkkiä verkossa

Kun maksumuurit ovat yleistyneet lähes kaikkien suurten lehtien verkkosivuilla, kritiikki on saanut uusia muotoja. Mahtavana pohjoismaisena esimerkkinä tästä on Oslosta käsin toimiva Kunstkritikk-sivusto. Sivustossa julkaistaan laadukasta taidekritiikkiä norjaksi, tanskaksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Ruotsalainen Örnen och kråkan taas on omistautunut vakavasti otettavalle runokritiikille, jota tarjotaan sekä kirjallisessa muodossa että hyvin tuotettuna podcastina. Pohjoismaisten piirien ulkopuolelle suuntaava törmää todennäköisesti ennen pitkää brittiläiseen The White Pubeen, jonka nimi ironisoi tapaamme esitellä taidetta tyhjissä valkoisissa galleria- ja museosaleissa (nk. ”white cube”). Sivustoa ylläpitävät nuoret kriitikot Gabrielle de la Puente ja Zarina Muhammad, jotka ovat hyvin aktiivisia myös Instagramissa (@thewhitepube). Siellä heidän rento ja ruokoton kielenkäyttönsä ja pelottoman kriittinen sävynsä ovat keränneet suuren seuraajakunnan. The White Pube uskoo kritiikin kuuluvan kaikille, joten he kirjoittavat kaikesta mahdollisesta, kuten rasistista kuvakieltä sisältävistä muraaleista, videopeleistä ja ruoasta. Olen täysillä hengessä mukana

Helen Korpak