Oma suhtautumiseni kulttuuripalkintoihin on hyvin ristiriitainen. Kulttuuri – tässä tapauksessa musiikki – ei ole urheilua, jossa paremmuuden ratkaisee kello, mittanauha tai tuomari. Eri makuja ei myöskään voi laittaa paremmuusjärjestykseen, jossa toisen maku olisi arvokkaampi kuin toisen. Tältä pohjalta kaikkien kulttuuritoimijoiden pitäisi saada palkinto ainakin kerran uransa aikana.
Vaikka ajattelen näin, näen asian myös toiselta kantilta. Mitä se merkitsee taiteilijalle, kun oma teos asetetaan ehdolle? Se tuo julkisuutta ja mahdollisuuden tavoittaa teoksella ihmisiä, jotka eivät muuten olisi koskaan kuulleet kyseisestä taiteilijasta. Tällöin palkinto saa subjektiivisuudestaan huolimatta ihan toisen merkityksen. Oman aikamme suurena ongelmana on se, että niin monet hienot teokset eivät koskaan tavoita yleisöä. Siksi jokainen palkintoehdokkuus on jo sinänsä perusteltu.
Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon ehdokkaina on tuttuun tapaan paljon hienoa musiikkia, joka ansaitsee tulla kuulluksi ja löydetyksi.
Niels Rønsholdt: Songs of Doubt (Tanska)
Elektronisen ja akustisen musiikin yhdistely ei ole enää uutta ja erilaista, vaan luonteva osa vuoden 2020 musiikkia. Tässä tapauksessa lopputulos on harmoninen ja luontevan tuntuinen, eikä mikään tunnu tekemällä tehdyltä.
Den Sorte Skole & Karsten Fundal: Symphony No. II for Sampler and Chamber Orchestra (Tanska)
Musiikin kuuntelussa on hienointa se, kun ammattilaisena lakkaa miettimästä, mistä äänet ovat peräisin ja miten ne sopivat yhteen, ja vain ottaa kokonaisuuden vastaan. Minulle käy niin tätä levyä kuunnellessa. All is one. Levy palkitsee kuulijan, jos vain uskaltaa antautua ja antaa sen soljua suoraan sieluun.
3TM: Lake (Suomi)
Jos ei tuntisi muusikoiden taustaa, levyä ei ehkä voisi kutsua jazziksi. Juuri se on mielestäni hienoa. Kun musiikilla ei ole nimeä, kuunteluelämys on puhtaampi. Tämä levy on matka. Taide on parhaimmillaan silloin, kun se vie kuulijan mukanaan sinne, missä vallitsee rauha ja luottamus ilman pelkoa ja ahdistusta.
Sampo Haapamäki: Konsertto neljäsosasävelaskelpianolle ja kamariorkesterille (Suomi)
Välillä huomaan kuunnelleeni orkesterimusiikkia sen verran vähän, että en oikein pysty hahmottamaan teosta. Olen yksinkertaisesti liian harjaantumaton ja tunnen siksi jääneeni ikään kuin ikkunan taakse.
Jan Rasmussen: VÍN (Färsaaret)
Jan Rasmussenin musiikki on vapaata rajoituksista, vaikka se onkin tavallaan hyvin tyypillistä elektronista musiikkia. Itselleni se ei kuitenkaan anna kokemusta siitä, että tällaista en ole ennen kuullut. Jos musiikkiin lisäisi lauluosuudet, lopputulos muistuttaisi suurta osaa nykypäivän popmusiikista.
Rasmus Lyberth: Inuunerup oqarfigaanga / Livet skal leves på ny (Grönlanti)
Kun kuulen musiikkia kielellä, jota en ymmärrä mutta koen silti ymmärtäväni, musiikki on onnistunut tavoittamaan jotain pyhää. Tunne ja vilpittömyys välittyvät riippumatta siitä, ymmärtääkö sanoja vai ei. Lyberthin musiikissa on jotain hyvin haurasta ja välitöntä.
Hildur Guðnadóttir: Chernobyl (Islanti)
Hypeltä on vaikea välttyä. Säveltäjä, joka on saanut näin paljon huomiota, on tavallaan jo valmiiksi varma valinta. Tästä huolimatta musiikki liikuttaa minua. Se vie mukanaan, ja silloin on osuttu oikeaan. Kokemusta voi minusta verrata siihen, kun musiikki saa ihon kananlihalle.
Veronique Vaka: Lendh (Islanti)
Teoksessa on sekä haurautta että jonkinlaista vaaran tuntua, jotka vetoavat minuun. Tämä on kuin elokuvasta, jonka voi nähdä mielessään sulkemalla silmät. Ja jossa kulman takana voi odottaa mikä tahansa.
Ørjan Matre: Lyriske stykker (Norja)
Tämä musiikki vie minut lohdulliseen ja jotenkin turvalliseen maailmaan. Musiikin ajattomuus ja vaikeasti määriteltävä maantieteellinen vapaus saavat tuntemaan, että se kannattelee minua.
Trond Reinholdtsen: Theory of the Subject (Norja)
Kauneus ja tyyneys – siinä ensimmäiset tuntemukset, jotka teos minussa herättää. Ne saavat luottamuksen kantamaan läpi koko valtavan tunnekirjon ja jatkuvien yllätysten. Eri medioiden yhdistely tuntuu hyvin luontevalta ja perustellulta. Tässä ei koe katsovansa elokuvaa vaan olevansa elokuvassa. Teoksesta tietää heti kättelyssä, että uudet kuuntelukerrat nostattavat minut yhä korkeammalle.
Robyn: Honey (Ruotsi)
Honey-levyn kuuntelu muiden ehdokkaiden rinnalla saa miettimään, että levy sopisi paremmin jonkin muun palkinnon ehdokkaaksi. Robyn on toki omalla tavallaan tosi taitava ja originelli, mutta en kuule hänen luovan mitään uutta tai ammentavan sielunsa syövereistä. Tämä on pelkkää hyvää poppia, ei sen enempää tai vähempää.
Andrea Tarrodi: Acanthes (Ruotsi)
Teos vie minut maaseudulle ja varsinkin luontoon. Itselleni taide onkin parhaimmillaan silloin, kun se vie mukanaan. Tosin näkemäni ja kuulemani hyönteiset herättävät ristiriitaisia tunteita.
Palkinnonsaajan julkistaminen 27. lokakuuta on suuri päivä pohjoismaiselle musiikille, mutta toivottavasti mahdollisimman moni musiikin kuluttaja kuuntelee sitä joka päivä – sekä musiikin että ajankuvan takia.
DJ Bunuel
Helsinkiläinen DJ, tapahtumatuottaja, muusikko ja juontaja
