Dagfinn Høybråten: ”Uskon, että kulttuuri on tulevaisuu­dessa yhä tärkeämpi osa pohjois­maista yhteis­työtä”

25.10.2017

Photo: Emilia Koivunen

Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri Dagfinn Høybråtenin mukaan kulttuurialan yhteistyössä on oleellista pohjoismaisten arvojen mukainen sisältö sekä uusien kanavien ja areenoiden rohkea hyödyntäminen.

Tapaan Høybråtenin Grönlannin pääkaupungissa Nuukissa kulttuurifestivaali Nuuk Nordicin yhteydessä. Yksi festivaalin pääjärjestäjistä on Grönlannin pohjoismainen instituutti NAPA, joka on Pohjoismaisen kulttuuripisteen tavoin yksi Pohjoismaiden ministerineuvoston viidestä kulttuuri-instituutista.

Høybråtenin kertoo, että instituuttien sijainti Pohjolan reuna-alueilla on ministerineuvostolta strateginen valinta. Ne toimivat pohjoismaisina ikkunoina ja kohtaamispaikkoina omilla alueillaan. Kulttuuri-instituutit tekevät myös paljon yhteistyötä keskenään ja luovat näin siteitä reuna-alueiden välille.

”Esimerkiksi NAPAlla on Grönlannin kulttuurielämässä aivan keskeinen rooli. Tiedämme myös, että iso osa grönlantilaisista toivoisi enemmän pohjoismaista yhteistyötä. NAPAn toiminnan näkyvyydellä voi hyvinkin olla tässä jokin merkitys.”

Kulttuuri yhteistyön ytimessä

Pohjoismaisen kulttuuriyhteistyön budjetti on vuonna 2017 noin 23 miljoonaa euroa. Summasta iso osa jaetaan taide- ja kulttuuriprojekteihin apurahaohjelmien kautta. Lisäksi siitä rahoitetaan pohjoismaisten kulttuuri-instituuttien toimintaa sekä Pohjoismaiden neuvoston vuosittaiset kulttuuripalkinnot.

Kysyn, miksi kulttuuri oikeastaan on niin keskeisessä asemassa pohjoismaisessa yhteistyössä. Høybråten muistuttaa, että pohjoismainen yhteistyö on arvopohjaista ja arvolähtöistä, ja että nykyinen hallitusten välinen yhteistyö alkoi aikoinaan nimenomaan kulttuurialan yhteistyönä.

”Kulttuuri on luonnollinen lähtökohta, sillä se tuo ihmisiä yhteen ja on monin tavoin yhteiskunnan ratas. Pohjoismaista yhteisöä ei olisi olemassa ilman kulttuurista yhteyttä.”

Hän toteaa, että maantieteellinen läheisyys olisi edelleen olemassa, mutta naapurisuhteeseen voisi helposti ilmaantua vastakkainasettelua.

”Kulttuuriyhteistyö tulee eri tavalla lähelle ihmistä kuin suurin osa poliittisista prosesseista.”

Kulttuuri itseisarvona ja integraation välineenä

Pohjoismaihin saapuu nykyisin paljon ihmisiä muualta maailmasta. Pohjoismaiden ministerineuvosto haluaa omalta osaltaan edesauttaa tulokkaiden integroitumista yhteiskuntiin. Yhteistyössä panostetaankin tällä hetkellä paljon kulttuuriin integraation välineenä.

Kun kysyn aiheesta, Høybråten painottaa ensimmäiseksi kulttuurin itseisarvoa. Kulttuuri on aina itsessään tärkeää, välineellinen hyöty tulee aikaisintaan toisella sijalla. Sen jälkeen hän avaa panostusta integraatioteemaan: kulttuuriin integraation välineenä halutaan satsata, koska kulttuuri tarjoaa mahdollisuuden kohtaamisiin ja yhteisöllisyyteen.

”Yksi tärkeimmistä pohjoismaisista arvoista on kaikkien ihmisten yhtäläinen ihmisarvo. Se on teoriassa täysin itsestään selvä asia. Käytännössä testaamme arvoa kuitenkin joka kerta kun kohtaamme erilaisuutta.”

Ihmiset ovat erilaisia, ja myös kulttuuriset kiinnostuksenkohteet ja tulkinnat vaihtelevat. Silti kulttuuri puhuttelee meitä pohjimmiltaan samankaltaisella tavalla.

”Tässä on kulttuurin integroiva voima. Se toimii paikallisyhteisöissä, yhdistyksissä ja vastaavissa, mutta myös kansakuntien sisällä ja niiden välillä. Kulttuurivaihdossa ja -yhteistyössä on kyse tästä. Se on mielestäni pääsyy sille, että vuoden 2017 pohjoismainen puheenjohtajamaa Norja on ottanut kulttuurin ja integraation vahvasti osaksi ohjelmaansa.”

Pohjola kiinnostaa maailmalla

Høybråten uskoo, että kulttuurista tulee tulevaisuudessa yhä tärkeämpi osa pohjoismaista yhteistyötä.

”Muualta kohdistuva kiinnostus Pohjoismaihin liittyy paljon nimenomaan kulttuuriin: esimerkiksi kirjallisuuteen, elokuviin ja TV-sarjoihin. Tämä näkyy myös isojen pohjoismaisten panostusten yhteydessä, kuten Washington D.C:n Nordic Coolissa vuonna 2013 ja tänä vuonna Lontoon Southampton Centerin Nordic Matters -kokonaisuudessa.”

Pohjoismaisesta kulttuurista ja taiteesta voidaan Høybråtenin mukaan kertoa maailmalla samalla, kun kerrotaan pohjoismaisesta yhteiskuntamallista ja arvoista.

”Oleellista on kaikki se, millä haluamme profiloida ja positioida Pohjolaa maailmalla.  Siksi uskon, että myös monet sellaiset, jotka eivät ole erityisen innostuneita kulttuurista, ovat ymmärtäneet kulttuuriyhteistyön merkityksen.”

Suomen rooli pohjoismaisessa yhteistyössä

Pohjoismaiden neuvoston istunto ja palkintogaala järjestetään Helsingissä marraskuun alussa. Suomalaisena olen kiinnostunut siitä, miten haastateltavani näkee Suomen merkityksen Pohjolassa ja pohjoismaisessa yhteistyössä. Suomi eroaa muista Pohjoismaista eritoten valtakielensä takia.

Høybråten kertoo kokevansa Suomen erittäin tärkeäksi osana Pohjolaa. Hän näkee myös, että Suomi itse kokee itsensä tärkeäksi osaksi Pohjolaa.

”Suomi edistää osaltaan Pohjolan moninaisuutta kulttuurisesti ja kielellisesti. Tämä on haaste, mutta vielä enemmän mahdollisuus: Pohjoismainen yhteistyö antaa Suomelle paljon mahdollisuuksia.”

Høybråten kertoo, että hänellä on ollut tänä vuonna kaksi hyvä syytä sukeltaa syvemmälle Suomen historiaan: Pohjoismaiden neuvoston istunto ja Suomen 100-vuotisjuhla.

”Olen oppinut, että monet niistä voimista, jotka 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa käynnistivät pohjoismaista yhteistyötä, olivat samoja kuin ne, jotka edesauttoivat Suomen itsenäistymistä sata vuotta sitten. Voitaisiin jopa sanoa, että modernilla Suomella ja modernilla pohjoismaisella yhteistyöllä on yhteiset juuret.”

TEKSTI: Emilia Koivunen

Pohjoismaisen kulttuuri­keskuksen eväste­käytännöt

Mitä evästeet ovat?

Kuten melkein kaikkien ammattimaisten verkkosivustojen yleisenä käytäntönä on, tämäkin sivusto käyttää evästeitä, jotka ovat pieniä tietokoneellesi ladattavia käyttökokemustasi parantavia tiedostoja. Tällä sivulla kerrotaan, millaista tietoa ne keräävät, miten tietoa käytetään ja miksi nämä evästeet joskus joudutaan tallentamaan. Kerromme myös, kuinka evästeiden tallentamisen voi estää. Tämä voi kuitenkin heikentää sivuston joidenkin osien toimivuutta.

Lisää yleistietoa evästeitä löytyy http-evästeistä kertovasta Wikipedia-artikkelista. (https://en.wikipedia.org/wiki/HTTP_cookie)

Miten käytämme evästeitä?

Käytämme evästeitä monista syistä, joista kerrotaan yksityiskohtaisemmin alla. Valitettavasti useimmiten ei ole olemassa mitään teknisen standardin tarjoamaa mahdollisuutta evästeiden käytön estämiseksi ilman, että sivuston toimivuus ja ominaisuudet, jotka evästeet saavat aikaan, kokonaan häviäisivät. On suositeltavaa, että sallit evästeiden käytön, ellet ole varma, edellyttääkö käyttämäsi palvelu evästeiden käyttöä vai ei.

Käyttämämme evästeet

Jotta kokemuksesi sivustollamme olisi mahdollisimman hyvä, tarjoamme käytettävyyttä, joka perustuu mieltymyksiisi siitä miten sivusto toimii kun sinä käytät sitä. Muistaaksemme sinua miellyttävät valinnat, meidän on käytettävä evästeitä, joiden avulla tieto löytyy aina, kun käytät sivua. Evästeiden käyttö vaikuttaa vaikkapa siihen, näytetäänkö tervetulotoivotus etusivulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Joissakin erikoistapauksissa käytämme myös joidenkin luotettavien kolmansien osapuolten evästeitä. Seuraavassa kappaleessa kerrotaan yksityiskohtaisesti, mitä kolmansien osapuolten evästeitä voit kohdata tällä sivustolla.

Tämä sivusto käyttää Google Analytics -seurantaohjelmaa, joka on verkon laajimmalle levinnein ja luotetuin seurantaohjelma. Se auttaa meitä ymmärtämään, miten käytät sivustoa ja miten voisimme parantaa käyttökokemustasi. Evästeet jäljittävät tietoa siitä, kuinka kauan olet sivustolla ja millä sivuilla käyt, jotta voimme jatkossakin tuottaa kiinnostavaa sisältöä.

Lisätietoa Google Analytics -seurantaohjelman evästeistä löydät sivulta Google Analytics. (https://www.google.com/analytics/)

Käytämme sivustoillamme myös sosiaalisen median kuvakkeita, joiden avulla voit olla yhteydessä sosiaaliseen mediaan. Jotta nämä toimisivat, eri sosiaalisen median sivustot käyttävät sivustollamme evästeitä, mahdollisesti parantaakseen profiiliasi omalla sivustollaan tai jakaakseen eri tarkoituksiin keräämäänsä tietoa tietosuojakäytäntöjensä mukaisesti.

Evästeiden käytön estäminen

Voit estää evästeiden käytön muuttamalla selaimesi asetuksia (etsi selaimeltasi apua tämän tekemiseen).

Ota huomioon, että evästeiden käytön estäminen vaikuttaa sivustomme ja monien muiden sivustojen käytettävyyteen. Evästeiden käytön estäminen aiheuttaa yleensä myös joidenkin toimintojen ja ominaisuuksien häviämisen sivustolta. Siksi on suositeltavaa, ettet estä evästeiden käyttöä.

Lisätietoa

Toivottavasti ylläoleva selvensi evästeisiin liittyviä asioita. Kuten mainittu, jos et ole varma evästeiden tarpeellisuudesta, on yleensä turvallisempaa sallia evästeiden käyttö. Ne voivat vaikuttaa käyttämäsi sivuston ominaisuuksiin.

Jos sinulla on kysyttävää tai kommentoitavaa, ota yhteyttä. (https://www.nordiskkulturkontakt.org/en/contact-us/)

Tämä evästekäytäntöteksti on luotu CookiePolicyGenerator.com-sivuston avulla.